Rupee pikkuhiljaa pelottaa oikeesti toi lähteminen ku se lähestyy niin kovaa vauhtia.
Viimesin merkintä onkin maaliskuun puolelta, paljon on ehtiny tapahtuu sinä aikana! Mitäs on tapahtunut, hmm.. Noh! Oon nyt pari viikkoa ollut henkilöstöruokalassa töissä ja on ollut ihan mahtavaa. Päivät alkaa 7.45 ja loppuu 15.15..TASAN! Aivan ihanaa oikeesti tietää monelta pääsee töistä ja tehä töitä kivojen ihmisten kanssa. Siellä kaikki arvostaa oikeesti sitä mitä teen ja ne kiittää jos autan niitä niiden hommissa. Valitettavasti edellisessä paikassa en sitä liian usein kuullut. Mutta mutenkin enää nyt reilu kuukaus töitä jäljellä ja sitten vaan vikoja päiviä viettämään täällä Suomessa.
Nyt on myös sitten kirppiksellä käyty myymässä vähän omaisuutta. Melkeen pari sataa sieltä lähti mukaan ja ei paljo yhtään tavaraa. Hyvä duuni! Nyt on kaapit taas vähän tyhjemmät jee! Pitää vielä toinen keikka tehä ku on tota tavaraa tässä vuosien aikana vähän kerääntyny. Hups.
Oon saanu myös nyt (vihdoinki) lähetettyy järjestöön mun koulutodistukset (mitkä jostain syystä vaaditaan (toivottavasti eivät peru mun tuloa ku on niin paska todistus:D)) JA tilattua sen pirun rikosrekisteriotteen (mikä vois tulla tässä nyt lähipäivinä prkl) eli JEE! Nyt vaan haluisin tavata mahollisimman paljon kaikkia mun ihania ihmisiä ennen ku lähen. Tuntuu vaan et kaiken duunin sun muun lisäks ei oo löydy päiviä mitkä menis yhtee kaikkien kanssa. Ylläripylläri. Me ollaan nii perkuleen kiireisiä ihmisiä! 🙁 Mäki oon koko ajan vaan duunissa. Nytkin perjantaina menin viel yöks Hemppaan töihin ja kaiken lisäks vielä menin eilen avaamaan sen puljun 5 tunnin yöunien jälkeen. SIT VIEL tänään oli messu aamupäiväl (mistä vähän myöhästyin, hups :S) mut oon NIIIIN väsyny taas tän viikon jälkeen..mutta ei siinä vielä kaikki…………….
Mun maailman rakkain ja ihanin Ilpo-setä nukkui pois tällä viikolla. En pysty ees sanoin kuvailemaan kuinka surullisia ollaan koko perheen kanssa. Ilpo oli tosi iso osa mun ja mun koko perheen elämää. Ei enää viimesen viiden vuoden aikana olla nähty niin paljon, koska Ilpo asu Kokkolassa, mutta se ei yhtään vähentänyt sitä kuinka tärkeitä oltiin toisillemme. Ollaan kaikki meijän suvussa läheisiä toistemme kanssa (isän puolelta), mutta senkin takia voidaan tukee toisiamme tän asian kanssa. Kyllä tästä selvitään! Näin se elämä vaan menee ja faktahan on se, että kukaan meistä ei elä ikuisesti. Onneksi. Mutta ei se yhtään helpota sitä surua ja surutyö on tehtävä, että voi jatkaa elämäänsä.
Ehkä tää riittää tällä erää, nyt suihkun kautta nukkumaan että jaksaa taas herätä aamulla töihin!
Stay tuned.
-Oona