MOI!
Tässä sunnuntaitunnelmissa ajattelin aloittaa jo nyt tän blogin kirjoittamisen. Ajatuksena oli ruveta kirjottamaan blogia sitten kun lähen muolimalle, mutta mikäs tässä tämänhetkisiä tunnelmia kirjaillessa.
Tänään on virallisesti 78 päivää siihen, että lähden New Yorkiin au pairiksi! Siellä mua odottaa lämminhenkinen soon to be nelihenkinen perhe. Soon to be:llä tarkoitan, että perheeseen syntyy ensi kuussa toinen lapsi. Oon superinnoissani lähdöstä, mutta vielä on monta, monta asiaa mitä pitää hoitaa ennen ku astun lentokoneeseen!
Tällä hetkellä tilanne on se, että painan törkeenä duunii ja yritän samaan aikaan pikkuhiljaa pakkailla kamoja kasaan, että sitten ku lähtö on tosi lähellä, niin kaikki on valmiina. Nyt esimerkiksi tein sellasen päätöksen, että yritän myydä lähes kaikki mun vaatteet sun muut ’turhat’ krääsät kirpparilla viikon päästä! Vähän niinku kaks kärpästä yhellä iskulla, kun pääsee tavaroista eroon ja saa vielä muutaman lantin matkakassaan! On kyllä rankkaa kaikkia ihania vaatteita laittaa kiertoon, mut sit pitää ajatella vaan että HEI! MÄ LÄHEN NEW YORKIIN! Siel saattaa olla jotain shoppailtavaa 😀 eli kaikki mistä mä täällä luovun, mä varmasti löydän sieltä, jos vaan tarviin. Kyllähän se koko vaatekaappi menee uusiks ku sinne lähtee;) Mä en kyllä oo mikään himoshoppaaja, mutta eiköhän se mun sisäinen tuhlarilapsi tuu esiin ku sinne isoon omenaan pääsee!
Tää viikonloppu on ollut hyvin perhepainotteinen, kun eilen vietettiin rakkaan vanhemman isosiskoni valmistujaisia. Mun murusta tuli officially restonomi! OLEN YLPEÄ PIKKUINEN PIKKUSISKO! Jee! Kyllä mä vaan väkisinkin mietin sitä, että kuinka ikävä mulla tulee mun perhettä. Ne on vaan mulle kaikki kaikessa. Isä, äiti, Tea ja Kiia. Ja meijän mummi. Ai että. Mulla jää mummin kasikymppiset väliin ja se harmittaa häntä tosi paljon. Ja mua kans, mutta kaikkialle ei voi aina venyä. Tää on nyt jotain, mitä mun on pakko tehä itteni takia. Lähetä vähän kattomaan maailmaa ja avartamaan ajatusmaailmaa. Oon koko ikäni asunu Helsingissä ja suurinpiirtein samalla alueella. Ei siinä, mä viihdyn täällä hyvin, mutta on ruvennu kaipaamaan jotain muuta. En tiiä tarkalleen mitä se joku muu on, mutta lähetään nyt tsiigaamaan jos vaikka tää nyt ois se joku! Uskon kyllä, että tää on uskomaton ja henkisesti kasvattava kokemus mulle. Nyt testataan, kuinka itsenäinen mä oikeesti oon. Kuinka mä pärjään ilman ketään mun läheisiä. Hope for the best, fear for the worst.
Tässä nyt muutamia mietteitä. Pystyisin kyllä jaarittelemaan pidempäänkin, mutta jos joku tätä haluu alkaa lukemaan, niin kyllä haluu alkaa ensimmäisestä merkinnästä mitään romaania kirjoittamaan.
Katsellaan tuonnempana.
Enjoy and stay tuned!
-Oona